​Uusi Lasten- ja naistentalo on otettu käyttöön

Odotettu muutto lasten ja naistentaloon on alkanut. Ensimmäisinä muuttivat lastenosasto ja poliklinikka viikolla 12. Kuluneella viikolla (13) on juuri saatu urakoitua suurin ja ehkä jännittävinkin muuttoprosessi, jolloin synnytyssali leikkaussaleineen, synnytysosasto ja vastasyntyneiden teho-osasto muuttivat yhden päivän aikana uusiin tiloihin. Pian muuton jälkeen syntyivät jo ensimmäiset satakuntalaiset Lasten- ja naistentalossa. Poliklinikat muuttavat loppuviikolla ja vielä ennen pääsiäistä pääsevät lastenneurologia ja apuvälinekeskus uusiin tiloihin.

Henkilökunta on innostuneesti ja aktiivisesti valmistanut ennakkoon uudet osastot käyttöönottoa varten. Tehtävään valjastetut henkilöt ovat tehneet todella mahtavaa työtä ja kantaneet vastuuta siitä, että käyttäjiä varten kaikki on muuttopäivään mennessä valmiina.

Uudet tilat ovat valoisat, hillityn värikkäät. Tulevia potilaita ajatellen myös kodinomaisuus on aikaisempaa enemmän huomioitu. Oman leimansa tiloihin tuo kauniit akustolevyt ja läänintaiteilijan hankkima taide. Rakennusprojektin tärkeänä ajatuksena on ollut, että rakennushanke on kaikkien satakuntalaisten yhteinen asia.

Satakuntalaisuus näkyy vahvasti myös rakennukseen hankitussa taiteessa. Satakuntalaisten taiteilijoiden teokset on sijoitettu sisääntuloihin: sekä ulos että sisälle, osastojen käytäville, tutkimushuoneisiin, ruokalaan, kahvilaan, potilashuoneisiin ja henkilökunnan tiloihin. Teoksia on kaikkiaan pariltakymmeneltä eri kuvataiteilijalta. Vauvojen värikylpy -työpajojen teokset ovat esillä ruokalan isolla seinällä. Käytävien akustolevyihin ja tutkimushuoneiden kattopaneeleihin on painettu taiteilijoiden teoskuvia. Lisäksi tilojen koristeluun on käytetty Porilaisten lintuharrastajien valokuvia.

Sairaalaympäristö on vaativa tila taiteelle. Aiheet ja materiaalit on tarkoitettu laajalle, hyvin moninaiselle yleisölle. Teokset on suunniteltu omalle paikalleen ja käyttäjiä on kuunneltu tarkasti. Käyttäjät elävät tunteikkaita hetkiä sairaalassa ja sairaalataiteessa teokset voivat tuoda myös lohtua. Taidehankintojen päälinja on valoisa ja eteenpäin katsova, ehkä leikkimielinenkin taide. Lisäksi esim. hygieenisyys ja puhtaanapito on huomioitu. Tässä rakennushankkeessa on erityisesti panostettu lapsille tehtyyn taiteeseen. Leikkipaikat on suunnitellut ja pääosin toteuttanut kuvataiteilija Anna Turunen.

Sairaala-alueen kartta ja Lasten- ja naistentalon osastojen muuttoaikataulu

Päivitetty: 26.3.2015 15:08