Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuivat vuonna 2014 hyvin


Tilinpäätös vuodelta 2014

Yhtymävaltuuston sairaanhoidolle ja sosiaalipalveluille vuodelle 2014 asettamat toiminnalliset tavoitteet saavutettiin hyvin. Sairaanhoidossa ensihoitopalvelut ja kiireellinen sekä kiireetön sairaanhoito (ns. hoitotakuu) toteutuivat lakien ja tavoitteiden mukaisesti.

Sairaanhoitopiirin taloudelliset tavoitteet saavutettiin hyvin: käyttötalouden osalta 97,9 % ja investointien osalta (lasten- ja naistentalo) 99,5 %. Tilikauden tulos oli tavoitellun kaltaisesti 1,3 M€ alijäämäinen.

Sairaanhoitopiirin talousarviossa vuodelle 2014 budjetoimat henkilöstökulut alittuivat noin 1,5 M€. Samaan aikaan henkilöstön sairauspoissaolojenmäärä pienentyi noin 6 % vuoteen 2013 verrattuna, joka osaltaan mahdollisti henkilöstökulujen kasvun hillitsemisen.

Suurimmat poikkeamat olivat sairaanhoidon ostopalveluiden ja potilasvahinkovakuutusmaksun ylitykset. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä (Tyksistä) hankitut palvelut ja kustannukset olivat peräti n. 10 M€ edellistä vuotta suuremmat.

Ostopalveluiden kasvua selittää osaltaan vuoden 2014 alusta voimaan tullut laki, jonka mukaan kuntalainen voi vapaasti valita tahon, jolta saa kiireettömät erikoissairaanhoidon palvelut. Näiden vapaasti valittavien palveluiden laskutukset alkoivat kiertää Satakunnan sairaanhoitopiirin kautta laskutuksena kuntaan.

Myös Rauman aluesairaalan käyttö muiden kuntien potilaiden kuin Rauman osalta kasvattivat ostopalveluita.

Sairaanhoitopiiri hyvitti jäsenkuntia vuodelta 2014 yhteensä n. 12 Me:n määrällä ja Satadiag-liikelaitos n. 4 Me:n määrällä. Ensihoitopalveluihin ja potilasvahinkoihin vuodelta 2014 sairaanhoitopiiri kantaa kunnilta ennakkoilmoituksensa mukaisesti jälkikantona 31.8.2015 n. 2,0 Me.

Sairaanhoitopiirin talous on edelleen vakaa ja tasapainoinen. Vuoden 2015 talousarvion toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi voimassa on yhteistoimintamenettely. Alkuvuoden talousarvion toteuma ennakoi vaikeuksia ostopalvelumäärärahoissa pysymisessä, minkä johdosta käynnistyvät erityiset toimenpiteet.


Kuntalaskutus

Tieto Healtcare & Welfare Oy ilmoitti 11.3.2015 sairaanhoitopiirille, että syyskuussa 2014 tapahtuneen uuden Effica-potilashallinto kuntalaskutusjärjestelmän käyttöönoton jälkeen laskutusjärjestelmään eivät ole siirtyneet kaikki potilastietojärjestelmään kirjatut laskutustapahtumat.

Kyseisen tietojärjestelmävirheen johdosta jäsenkunnilta on jäänyt syys-joulukuun 2014 aikana laskuttamatta n. 2,3 Me edestä palveluhinnaston mukaisia kuntasuoritteita. Tieto on toimittanut sairaanhoitopiirille kunta- ja erikoisalakohtaiset listaukset em. virheestä.

Sairaanhoitopiirin tilintarkastajan 17.3.2015 antaman ohjeen mukaisesti kyseinen virhe on korjattava laskuttamalla perimättä jääneet suoritteet tilikaudelle 2015.

Sairaanhoitopiiri tulee laskuttamaan em. suoritteet huhtikuun yhtymähallituksen käsittelyn jälkeen niin, että laskun eräpäivä on vasta 15.6.2015. Vastaavasti huhtikuun yhtymähallituksen käsittelyyn viedään em. laskuja vastaavat kuntakohtaiset hyvityslaskut. 

Sairaanhoitopiirin oman toiminnan kulut ovat toteutuneet maltillisesti: mm. palkka- ja tarvikekustannukset. Sairaanhoitopiirin 1–2 kk 2015 tilikauden tulos on merkittävästi positiivinen.

Tämän johdosta tammi-maaliskuun 2015 tilanteen perusteella esitetään huhtikuussa yhtymähallitukselle tehtäväksi ensimmäinen, suuruusluokaltaan vähintään n. 5 Me:n hinnanalennus/hyvitys tilikaudelta 2015, jonka eräpäiväksi ehdotetaan 30.6.2015.


Lisätiedot:
talousjohtaja Tero Mäkiranta, puhelin 044 707 7790
talouspäällikkö Karolina Hentunen, puhelin 044 707 7620

Päivitetty: 1.4.2015 13:49