​Muista ottaa influenssarokotus!

Influenssa on merkittävä infektiosairaus. Epidemia tulee joka vuosi ja tartunnan saa Suomessa vuosittain noin 0,5 milj. suomalaista. Oirekuva vaihtelee, mutta riskiryhmään kuuluvilla potilailla tauti voi olla vakava. Viime epidemiakaudella Satakunnan keskussairaalassa hoidettiin 14 influenssapotilasta teho-osastolla. Ensimmäiset matkailuun liittyneet influenssat on todettu jo nyt, mutta epidemian odotetaan käynnistyvän vuoden vaihteen tienoilla. Asevelvollisten influenssarokotukset ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi epidemian hallintaan armeijassa. Sairaanhoitopiirin ohjeistoa noudattamalla keskussairaalassa vältyttiin merkittäviltä osastoepidemioilta, terveyskeskuksissa ja alueen laitoksissa oli useita tunnistettuja epidemiaryppäitä.

Henkilöstön influenssarokotuksille on vahvat perusteet
Sairaalassa on lähes kaksinkertainen riski saada influenssa samaan aikaan kuin muualla yhteiskunnassa. Noin 30 % terveydenhuollon työntekijöistä saa vuosittain tartunnan, osalla oireet ovat lievät, osa saa korkeakuumeisen taudin. Henkilö voi tartuttaa tietämättään jo 1-2 vuorokautta ennen oireiden alkua. Joka vuosi Suomessa todetaan potilastapauksia, joissa sairaalahoidon pitkittyminen tai jopa kuolema olisi ollut estettävissä influenssarokotuksin.

Rokote päivitetään vuosittain
Influenssavirus pystyy muuntautumaan ja sitä on useita erilaisia alatyyppejä. Kausi-influenssarokotteen koostumus päivitetään vuosittain WHO:n suosituksen mukaan. Viime vuonna rokotteen suojateho oli tavanomaista heikompi, sillä rokote ei kovin hyvin vastannut kiertäviä viruskantoja. Silti rokotus todennäköisesti lievensi sairastuneiden taudinkuvaa.  Tälle kaudelle rokotteen antigeenikantoja on vaihdettu.  Henkilökunnan rokottamiseen käytetään Vaxigrip-rokotetta.  Se, miten hyvin rokotekannat lopulta vastaavat epideemisiä influenssaviruksia selviää vasta influenssakauden mentyä ohi. Parhaan hyödyn rokotteesta saa, kun sen ottaa ennen epidemiakauden alkua marras-joulukuussa. Lisätietoakäytettävistä rokotteista THL:n sivuilta.

Tavoite
Tavoitteena on rokottaa koko potilastyöhön osallistuva henkilöstö.

Henkilöstön influenssarokotuskattavuutta voidaan käyttää yhtenä yksikön toiminnan laadun mittarina. On todennäköistä, että tulevina vuosina nämä luvut myös julkaistaan ja potilaat voivat arvioida, millaiseen hoitoyksikköön haluavat hoitoon hakeutua.

THL:n videot influenssarokotuksista


Päivitetty: 28.10.2015 14:18