Satakunnan sairaanhoitopiirin yhtymähallitus päätti kokouksessaan 23.2.2015 jatkaa yhteistoimintamenettelyä

Menettelyllä toteutetaan rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Lomautuksia tai irtisanomisia ei tavoitella.

Yhteistoimintamenettelyä tarvitaan talouden ja toiminnan tasapainottamiseksi. Viime vuoden tilinpäätös jää alijäämäiseksi. Kuluvan vuoden ja vuoden 2016 taloudelliset tavoitteet ovat tiukkoja. Niiden taustalla on kuntien heikentynyt taloustilanne. Jotta tavoitteisiin päästään, tarvitaan rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Sairaanhoitopiirissä ei kuitenkaan ole tarvetta lomautuksiin tai irtisanomisiin taloudellisilla ja/tai tuotannollisilla perusteilla, jos toiminnan ja rakenteiden sopeuttamisessa onnistutaan.

Yhteistoiminnan tarkoitus on antaa henkilöstölle mahdollisuus osallistua toiminnan kehittämiseen sekä vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun.

Tietoja taloudesta

  • Vuoden 2014 tilinpäätös n. 1,3 Me alijäämäinen, kumulatiivinen alijäämä 1.1.2015 on n. 0,3 Me
  • Talousarvio vuodelle 2015 on laadittu 1,967 Me alijäämäiseksi
  • Vuoden 2016 talousarvion laadinnan alustavaksi pohjaksi on otettu se, että sen tulisi olla käyttötalouden menojen suhteen alhaisemmalla tasolla kuin vuoden 2015 talousarvio ja tilikauden tuloksen tulisi olla positiivinen

Yhteistoimintamenettelyn käsittely

  • Sairaanhoitopiirin yhteistyötoimikunta 4.12.2014; seuraava käsittely 5.3.2015
  • Sairaanhoitopiirin yhtymähallitus 15.12.2014 ja 23.2.2015; seuraava käsittely 27.4.2015

Päivitetty: 24.2.2015 15:53