|
|
Vinkkejä välitunteihin
Joskus lapsi ei pysty osallistumaan välitunteihin, koska hänellä on levoton kausi ja sosiaalisten taitojen puutteet johtavat jatkuviin
ongelmiin. Silloin voi olla kokonaisuuden kannalta parempi ratkaisu luopua välitunneista tilapäisesti ainakin osittain ja miettiä muita tapoja
pitää yllä lapsen sosiaalisia suhteita.
- Autismikirjon lapset hyötyvät ohjatuista ja etukäteen suunnitelluista tilanteista myös välitunneilla. Tämä vaatii luonnollisesti aikuisen
mukanaoloa tilanteissa.
- Joskus riittää, että aikuinen seuraa lapsen toimia etäältä ja muistuttaa sosiaalisen käyttäytymisen säännöistä tarvittaessa.
- Sosiaalisilta taidoiltaan kömpelöt ja ylivilkkaat lapset saavat helposti jatkuvasti kielteistä palautetta välituntikäyttäytymisestään. Tämä
vuoksi on tärkeää, että läsnä oleva aikuinen myös ennakoi tilanteita ja ehkäisee esimerkiksi tappeluiden syntyä.
- Rangaistukset ja syyllistäminen eivät auta lasta, jos kysymys on siitä, ettei lapsi olisi osannut tai pystynyt toimimaan tilanteessa toisin.
Asioiden jälkiselvittelyssä on hyvä etsiä myönteisiä tapoja toimia ja suuntautua asioiden harjoitteluun.
Tappelun jälkiselvittely:
- Kuunnellaan kahnauksen osallistujien näkemykset ja piirretään/kirjoitetaan mitä tapahtui
- Käydään osapuolten kanssa läpi toisten näkemykset
- Mietitään yhdessä ja erikseen toisenlaisia toimintatapoja
- Piirretään/kirjoitetaan miten tilanne olisi mennyt hyvin
Jesse 15 v - välituntipulmien ratkaisut
Murrosiässä Jesse kiinnostui muista nuorista, aikaisemmin vetäytyi kontakteista. Tämä kehitys voidaan nähdä myönteisenä, sillä nyt kiinnostus toisten
kanssa olemiseen on herännyt. Tästä on kuitenkin seurannut suuria vaikeuksia Jessen koulunkäyntiin. Hänellä ei ole juuri minkäänlaisia taitoja
toimia muiden nuorten kanssa. Hän huutelee toisille, nyppii hupparin nyöreistä, koskettelee, vetää kuulokkeita toisen korvista. Hän vaihtelee
jatkuvasti muutaman minuutin välein porukasta toiseen hetken mielijohteesta eikä osaa kuunnella toisia. Välituntien aiheuttama kuormitus ja
levottomuus haittaavat Jessen työskentelyä tunneillakin.
Toimenpiteet:
- Jesselle hankitaan avustaja.
- Tiimi, jossa on vanhemmat, rehtori, opettajia, avustaja ja koulukuraattori, kokoontuu säännöllisesti miettimään Jessen tukemista.
- Alkuun sovitaan, että Jesse on välitunnit pääosin sisällä ja vain lyhyitä, ennalta suunniteltuja aikoja muiden joukossa välitunnilla
(harjoitus: mene ryhmään ja kuuntele 4 min. toisia).
- Avustaja käy päivittäin sosiaalisia tilanteita Jessen kanssa läpi piirtämisen, tarinoiden ja demonstraation kautta. Tähän käytetään myös
kaksi lukujärjestyksen tuntia viikossa.
- Ryhmätöissä harjoitellaan yhdessä toimimista hyvin suunnitellussa kokoonpanossa. Ryhmätyön aihe ja toteuttamistapa eivät voi olla vaativia,
koska tarkoituksen on harjoitella sosiaalisia taitoja.
- Tukioppilaista kootaan ryhmä, joka otetaan mukaan Jessen sosiaalisten taitojen tukemiseen.
|