Arvioi tilanteesi kiireellisyys

​Arvioi tilanteesi kiireellisyys

 

Soita 112 hätätilanteessa ja kun apua tarvitaan välittömästi

Henkeä uhkaavissa tilanteissa on toimittava nopeasti. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi:

  • Henkilö ei hengitä tai et saa häntä hereille.

  • Henkilö on tajuton.

  • Henkilöllä on voimakas hengenahdistus tai hengitysvaikeus. Hänen on vaikea puhua tai hän pystyy puhumaan vain yksittäisiä sanoja.

  • Henkilö tuntee voimakasta rintakipua. Hän on lisäksi kylmänhikinen ja voimaton. Kyse voi olla sydäninfarktista eli sydänkohtauksesta.

  • Henkilöllä on äkillinen puhehäiriö tai toisella puolella kehoa oleva lihasheikkous. Hänen suupielensä voi roikkua, tai hänellä voi olla muita halvauksen oireita. Kyse voi olla aivoverenkierron häiriöstä tai aivohalvauksesta.

  • Henkilö tuntee äkillistä, voimakasta huimausta. Huimaukseen liittyy kaksoiskuvia, eli henkilö näkee asioita kahtena.

  • Henkilö saa kouristuskohtauksen, joka ei mene ohitse. Kyse voi olla epilepsiasta.

  • Henkilön kehoon tulee iso vamma, joka aiheuttaa verenvuodon.

  • Henkilö saa päähänsä vamman, jonka seurauksena hänen tajunnan tasonsa aleneee tai hän menee tajuttomaksi.

  • Tapahtuu liikenneonnettomuus, jossa nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa, tai auto törmää jalankulkijaan, pyöräilijään tai mopoilijaan.

  • Henkilö putoaa korkealta, eli yli kaksi kertaa oman pituutensa korkeudelta.

 

Puhelinneuvonta

Päivystyksen sairaanhoitajan puhelinneuvonta, puhelin 02 627 6868. Soita päivystyksen puhelinneuvontaan ennen kuin tulet päivystykseen. Saat puhelinneuvonnasta lisätietoa, tietoa terveyspalveluista tai hoito-ohjeita.

Palvelemme sinua maanantaista torstaihin kello 15.00–8.00 ja perjantaista kello 15.00 maanantaihin kello 8.00 asti. Arkipyhinä puhelinneuvonta palvelee vuorokauden ympäri.

Arkisin kello 8.00–15.00 sinua palvelee oma terveysasemasi.


Päivystys on tarkoitettu kiireellisen avun tarpeeseen

Päivystyshoidolla tarkoitetaan hoitoa, jota ei voida siirtää seuraavaan päivään.

Terveydenhuollon ammattilainen arvioi tilanteesi kiireellisyyden. Hoidamme potilaat kiireellisyysjärjestyksessä, eli voit joutua odottamaan omaa vuoroasi.

Päivitetty: 8.1.2019 10:37